Kylä­energiaa!-hanke

Kyläenergiaa-hanke on tiedon­välitys­hanke, joka koostuu neljästä osa-alueesta. Niillä kaikilla pyritään vaikuttamaan positiivisesti siihen, miten maaseudun ihmiset tulevat toimeen ja viihtyvät omalla seudullaan. Kaikki hankkeen osa-alueet liittyvä hiiliviisaiden ratkaisujen hyödyntämiseen, paikallisten palvelujen käyttämiseen, yhdistystoiminnan rakenteen uudistamiseen sekä kylämiljöön siistiytymiseen. Tavoitteena on tiedottamisen ja ajatusten herättelyn avulla aktivoida ihmisiä toimimaan oman asuinalueensa parhaaksi.

Kyläenergiaa-hankkeen päämääränä on siis tiedonvälityksen avulla vahvistaa toimialueen paikallistaloutta. Toimenpiteet tähtäävät siihen, että paikallistalous-käsitteen alle sisältyvä sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen pääoma lisääntyy.

Toimenpiteet

  1. Ympäristötietoisuuden lisääminen
  2. Paikallistalouden vahvistamisen keinot
  3. Yhdistysten yhteistyön tiivistäminen
  4. Kylämiljöiden siistiminen

Kyläenergiaa!-tiedon­välitys­hankkeessa talkoillaan, autetaan kylien siivoamisessa ja rantojen kunnostuksessa. Tarjoamme mahdollisuutta opetella biohiiletystä ammattilaisten opastuksella ja tarjoamme tietoa arjen hiiliviisaista, sekä ekologisista ratkaisuista, kuten valokuidusta. Yhdistystoimijat ovat koko leader-toiminnan sydän, jonka vuoksi on tärkeää, että yhdistyksissä ymmärretään myös niiden toiminnan vaikutukset ilmastonmuutoksen hidastamistalkoissa. Järjestämme tietoiskuja yhdistystoiminnan sosiaalisen kestävän kehityksen vaikutuksista ja siitä, kuinka kestävää kehitystä voidaan yhdistyksessa edistää. Yhdistysrakenteen uudentamiseen liittyen tarjoamme yhdistyksille myös mahdollisuuksia harkita uudenlaista yhdistystoimintaa kattojärjestön alla. Tällä ratkaisulla pyritään turvaamaan yhdistarjonta myös maaseudun pienemmilläkin kylillä. Hankkeessa järjestetään myös opintomatkoja Suomen sisällä, jossa tutustumme muiden kylien hiiliviisaisiin ja ekologisiin ratkaisuihin. Järjestämme hankkeessa myös paneelikeskusteluja ympäristöteemoihin liittyen. 

24.3.2022 Järjestettiin ympäristöilta Imatran talvipuutarhalla. Tallenne on nähtävissä YouTube-kanavallamme

17.5.2022 Järjestettiin ympäristötoivo -ja osallisuus paneelikeskustelu Mansikkalan koulukeskuksella. Tallenne on nähtävissä Youtube-kanavallamme

Seuraava paneelikeskustelu järjestetään syyskuussa 2022, aiheena ilmastonmuutos ja tulevaisuuden ratkaisut. 

Kiinnostuitko?

Siinä tapauksessa ota rohkeasti yhteyttä, niin aletaan suunnitella yhdessä talkoita!

Yhteyshenkilönä toimii kesällä 2022 Tea Usvasuo
044 491 5550
tea.usvasuo@karkileader.fi

 

Ilmastokeskustelua Imatralla

Ilmastokeskustelua Imatralla

Järjestämme osana Kyläenergiaa-hankettamme keskusteluillan Imatralla, jossa aiheena on ilmastonmuutos ja tulevaisuuden ratkaisut. Panelisteina MSL:n...

lue lisää