Saimaan Vuoksi Luontoon

Saimaan Vuoksi Luontoon on Kärki-Leaderin vuonna 2020 rahoittama yritysryhmähanke. Siinä luonnonläheisiä matkailupalveluita kestävän kehityksen periaatteilla ja luontoa kunnioittaen, tuottavat yrittäjät ovat halunneet yhdistää voimansa ja lähteä kehittämään yhdessä vastuullisia matkailupaketteja sekä kotimaan matkailijoille että ulkomailta tuleville turisteille. Matkailupaketeilla on tarkoitus perehdyttää Saimaan ja Vuoksen alueen luonnon rikkauteen ja monimuotoisuuteen, jättämättä kuitenkaan pysyviä jälkiä ihmisen toiminnasta luontoon. Matkailupaketteja halutaan ideoida tarjoten elämyksiä asiakkaille, mutta myös jakaen tietoa vastuullisesta toiminnasta ja liikkumisesta luonnossa.

Yhteisten palvelupakettien lisäksi kehitetään alueen tunnettuutta tuottamalla kuva – ja videomateriaalia jaettavaksi eri kanavissa. Yritykset ovat myös valinneet ajankohtaisia teemoja kehittääkseen osaamistaan mm kestävän kehityksen mukaisen matkailun toiminnassa. Hankkeessa on mukana kolme matkailupalveluita tuottavaa yritystä, Discover Saimaa / Tarude Travels, MK produktions/ MS Emma ja Vuoksen Lautturi Oy/ Vuoksen kalastuspuisto. Hanketta hallinnoi Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy.

Hankkeeseen myönnettiin tukea Kärki-Leaderilta 27 749 e

Lue hanketarina KaakonKantrin sivuilta (juttu vuodelta 2021)

Tutustu myös

Aseman puoti

Aseman puoti

Hankkeessa perustettiin vuonna 2017 vähittäistavarakauppa Rautjärven asemanseudulle. Kaupan perustaminen paransi Rautjärven palvelutarjontaa sekä...

lue lisää