Tulossa on neljä infotilaisuutta yrityksille Imatran seudulla.
Rahoitusrundin infoissa yritykset pääsevät tutustumaan tarjolla oleviin tukiin ja avustuksiin sekä löytämään auttavat kädet rahoitushakemuksiin.
Jokaisessa infossa on Imatran Seudun Kehitysyhtiö, KEHYn, yritysasiantuntijoiden lisäksi asiantuntijoita OP Kaakkois-Suomesta, Etelä-Karjalan Liitolta, Kärki Leaderiltä sekä ELY-keskuksesta kertomassa eri rahoitusmahdollisuuksista ja vinkeistä onnistuneeseen rahoitushakemukseen.
Rahoitusrundi käynnistyy helmikuun alussa Parikkalassa.
- Maksuttomat infot ovat vapaamuotoisia ja keskustelevia. Aloitamme aina ensin ruokailulla ja siksi kuhunkin tilaisuuteen on hyvä ilmoittautua ennakkoon, kertoo yritysasiantuntija Miia Ruohio KEHYltä.
Maaliskuussa Rahoitusrundi on Ruokolahdella, huhtikuussa Rautjärvellä ja toukokuussa Imatralla.
Rohkeutta kasvaa kannattavasti
Liiketoiminnan kehittäminen vaatii rohkeutta ajatella uudella tavalla.
- Pitää olla rohkeutta kasvaa ja investoida, kannattavuutta unohtamatta. Kerromme miten ja miksi tuleviin rahoitusneuvotteluihin on hyvä valmistautua, sanoo OP Kaakkois-Suomen asiakkuusjohtaja Niina Viljakainen.
Rahoitusta on saatavilla myös aloittaville ja pienyrittäjille Kärki-Leaderin kautta.
- Uusi rahoituskausi avasi uusia mahdollisuuksia yrityksille. Kerromme myös tärkeimmät vinkit rahoituksen hakuun, sanoo Leader-neuvoja Maaret Berg-Tynkkynen Kärki-Leaderiltä.
Hanketoiminta ja yritysryhmähankkeet ovat hyviä mahdollisuuksia yrityksen liiketoiminnan kehittämiselle ja kasvulle.
- Infoissa käydään muun muassa läpi, mitä tarkoittaa de minimis -tuki yrityksille, sanoo maaseutuasiamies Jari Lantta Etelä-Karjalan Liitosta.
Rahoitusrundin ohjelma, aikataulu ja ilmoittautuminen löytyvät KEHYn verkkosivuilta osoitteessa https://kehy.fi/rahoitusrundi-2025/
Tervetuloa!
Lisätietoja:
yritysasiantuntija Miia Ruohio, Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy, miia.ruohio@kehy.fi, p. 044 553 0021
asiakkuusjohtaja Niina Viljakainen, OP Kaakkois-Suomi, niina.viljakainen@op.fi,
Leader-neuvoja Maaret Berg-Tynkkynen, Kärki-Leader, maaret.berg-tynkkynen@karkileader.fi, p. 050 351 8990
maaseutuasiamies Jari Lantta, Etelä-Karjalan Liitto, jari.lantta@ekarjala.fi, p. 040 524 0540