Nuorilla on asiaa
13-29-vuotiaiden elämää Etelä-Karjalassa
Mitä?
Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden ja Imatran maaseutualeuiden nuorille on tarjolla oma Nuorilla on asiaa!-hanke, jossa 13-29-vuotiaat toimialueemme nuoret pääsevät mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan asiantuntijan opastuksella videoklippejä Youtubeen, jotka kertovat nuorten suhteesta kotikuntansa historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen. Lisäksi kotikunnan päättäjiä lähestytään omilla videoklipeillä, joissa tuodaan esiin toiveita, aloitteita ja huomioita kunnan päätöksentekoon.
Kenelle?
Hanke on sinulle, joka haluat kertoa omaa tarinaasi, tehdä tietoiseksi maailmalle oman paikkakuntasi tai olet kiinnostunut videoiden tekemisestä, esiintymisestä tai suunnittelusta.

Mitä vaatimuksia?
Sinun tulee sitoutua osallistumaan suunnittelutyöpajoihin, kuvauksiin ja päättäjille suunnatun videon esittelyyn oman kuntasi päättäjille. Suunnittelutyöpajoissa suunnitellaan videoiden sisältöä ja toteutusta. Kuvauksissa kuvataan joko kaikkien videoiden, tai osan videoiden sisällöt. Aikataulut ja kokouspaikat sovitetaan sinun aikatauluihisi ja koronatilanteeseen sopiviksi. Sen lisäksi sinulta kaivataan intoa tekemiseen! Hankkeeseen osallistuminen on täysin maksutonta.
Milloin?
Hankkeen toteutusaika on 1.4.2021-31.12.2022.
Kiinnostuitko? Ilmoittaudu heti!
Jokaisesta kunnasta mukaan pääsee viisi ensimmäisenä ilmoittautunutta nuorta, joten kannattaa olla ripeä! Ilmoittaudu kehittämistyön koordinaattori Riina Nokelaiselle:
riina.nokelainen@karkileader.fi
044 086 3506 whatsapilla, soita tai tekstaa!