Hanketiedote

CAP-rahoituskaudella 23-27 hanketukea hakeneista hankkeista 16 on saanut tähän mennessä ELY-keskukselta puoltavan rahoituspäätöksen. Olemme tukeneet sekä paikallisia yrittäjiä, että yhdistyksiä uusin pientuin ja perinteisin investointi- ja kehittämishankkein. Lisäksi Leader Kärki ry:n nuorisoryhmä on myöntänyt Kipinärahaa vuonna 2024 seitsemälle nuorten tai maahanmuuttajien kotoutumista edistävälle projektille. Lue alla olevasta listauksesta lisää rahoitetuista hankkeista ja Kipinäprojekteista.

Rahoitetut hankkeet kunnittain

YLEISHYÖDYLLISET INVESTOINTI- JA KEHITTÄMISHANKKEET
Hankkeen nimi, toteutusaika ja kokonaiskustannusarvioHankkeen sisältöLeader- rahoitus, €
KUITUA RAJAKUNTIEN KYLIIN 7/2023–12/2024 81 732,00 euroaHankkeessa pyritään vaikuttamaan haja-asutusalueiden ihmisiin, jotta he aktivoituisivat hakemaan rahoitusta kyläverkkohankkeisiin, joilla ratkaistaan puutteellisten tietoliikenneyhteyksien aiheuttamat ongelmat. Tiedotushankkeessa kootaan ja jaetaan oikeaa ja puolueetonta tietoa rajaseudun tietoliikenneyhteyksien nykytilasta, haasteista ja mahdollisuuksista. Alueen asukkaiden tapaamisissa kerrotaan kyläverkkojen toteuttamisen vaihtoehdoista sekä ylläpidosta ja rohkaistaan toteuttamaan kyläverkkohankkeita. Toteuttaja: Etelä-Karjalan Kylät ry81 732,00
HUUHANRANNAN ESTEETÖN SAAVUTETTAVUUS JA PALVELUJEN KEHITTÄMINEN 8/2023–12/2024 71 895 euroaRuokolahden Utulassa sijaitseva Huuhanranta on ainutlaatuinen 1,5 km pitkä hienohiekkainen, kirkasvetinen ja matala hiekkaranta eteläisellä Saimaalla. Yleishyödyllisessä investointihankkeessa parannetaan sen saavutettavuutta mahdollisimman esteettömäksi ja täydennetään retkeilypalveluja kaikille kävijäryhmille luonnon ehdoilla. Uusien ajo- ja pysäköintijärjestelyjen ansiosta ajo suoraan rantaan tulee tarpeettomaksi ja ympäristöä säästävä liikkuminen alueella ohjeistetaan opastein ja puomein. Toteuttaja: Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiö sr43 137,00
VAIKUTTAVAT NUORET 11/2023–12/2025 99 763,90 euroaHankkeen tavoitteina on lisätä Imatran seutukunnan nuorten tietoisuutta eri vaikuttamismahdollisuuksista omalla alueellaan, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Hankkeessa osallistetaan nuorten lisäksi alueen muita toimijoita mm. kuntien nuorisotoimia, yhdistyksiä, järjestöjä ja muita sidosryhmiä, jotka haluavat osallistua nuorten vaikuttamistoiminnan kehittämiseen. Hankkeessa hyödynnetään Nuorten Suomi ry:n kehittämää Vaikuta!-teemapäivää, joka on pelillisiä menetelmiä hyödyntävä tapahtumakonsepti, jonka tavoitteena on innostaa ja kannustaa nuoria vaikuttamiseen. Teemapäivän tarkoituksena on vahvistaa nuorten yhteiskunnallista osallistumista. Nuorille tiedotetaan hankkeessa EU:n tarjoamista kansainvälisistä vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksista. Näitä on mm. Erasmus+ ohjelma, jonka painopisteinä on digitaalisuus, kestävä kehitys, osallisuus, hyvinvointi, uudistuva työelämä, kansainvälisyys ja aktiivinen kansalaisuus. Hankkeessa tutustutaan Erasmus+ ohjelman aktiivisen kansalaisuuden edistämistoimenpiteisiin ja vieraillaan nuorisovaihdoin EU-maissa tutustuen vaikuttamistoimintaan kansainvälisesti. Hankkeessa kehitetään Nuoriso-Leader toimintaa alueellisesti Imatran seutukunnalla, maakunnallisesti Etelä-Karjalassa sekä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti osallistumalla erilaisiin Nuoriso-Leader verkoston tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Hankkeessa halutaan herätellä nuoria ajattelemaan miten vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Hankkeessa nuorille järjestetään luontoretkiä. Retkille suunnitellaan ilmastonmuutoksen käsittelyyn ja siihen vaikuttamiseen liittyviä työpajoja, joissa on mukana alueellisia toimijoita, joiden tavoitteena on vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Toteuttaja: Leader Kärki ry99 763,90
LUONNONYSTÄVIEN TAUKOPAIKAT 9/2023–12/2024 61 550 euroaHankkeen tarkoituksena on rakentaa grillikota ja kaksi laavua retkeilijöiden, pyöräilijöiden, kyläläisten ja muiden ulkoilijoiden käyttöön. Toteuttaja: Särkisalmen seudun Metsästysyhdistys ry36 930,00
YRITYSHANKKEET
YritysKuntaRahoitusmuotoLeader- rahoitus, €
VELJEKSET REMES OY  Rautjärviinvestointituki 40 %5 900,52
TMI MIIA TORIKKAImatrainvestointituki 30 %2 763,60
ILOISEN PÄSSIN MAALAISPUOTI OY  Parikkalaenergiainvestointituki 30 %5 700,00
TERAPIAPALVELU LEMPEYDELLÄ TMI  Imatrayritystoiminnan käynnistämistuki 100 %7 500,00
WATER-SKIZOO KYImatravakiintuneen yritystoiminnan kehittämistuki 100 %3 000,00
HEIDI HUHTANENImatrayritystoiminnan kokeilutuki 100 %2 500,00
SOFIA ZAKHAROVAImatrayritystoiminnan suunnitteluvaiheen tuki 100 %1 000,00
HANNA MATTILARautjärviomistajanvaihdoksen suunnittelutuki 100 %2 500,00
KAUPPAKASINO OYRuokolahtivakiintuneen yritystoiminnan kehittämistuki 100 %3 000,00
UTULA NATURERuokolahtivakiintuneen yritystoiminnan kehittämistuki 100 %3 000,00
JAAKKO HASURuokolahtiyritystoiminnan suunnitteluvaiheen tuki 100 %1 000,00
PAPINNIEMEN MATKAILU OYParikkalavakiintuneen yritystoiminnan kehittämistuki 100 %3 000,00

Kipinärahoitus

Leader Kärki ry:n nuorisoryhmä on myöntänyt tänä vuonna Kipinärahaa yhteensä seitsemälle nuorten tai maahanmuuttaijien kototumista edistävälle projektille. Yhteensä projekteille on myönnetty rahoitusta 4257,53€.

Emilia Ahokas / Ahjon hankkiminen 631,25€

Rautjärven kunnan nuorten vaikuttajaryhmä / Musiikkilaitteet 431€

PNTK/ Parikkala Open Air -tapahtuma nuorille 900€

Parikkalan 9lk / Ysigaala 450€

PaRiKu ry / tienvarsikyltit ja logolakana 445,28€

Imatran monikulttuurikeskus Kipinä ry / Tyttöjen ja poikien kerho 900€

Simpeleen Marttayhdistys ry/ Monikulttuurinen kesäjuhla 500€

Kysyttävää?

Lisätietoja Leader-hankkeista antaa Leader-neuvoja Maaret Berg-Tynkkynen, maaret.berg-tynkkynen@karkileader.fi

Lisätietoja Kipinärahoista antaa kehittämistyön koordinaattori Riina Nokelainen, riina.nokelainen@karkileader.fi