Parikkalan Koitsanlahdessa, Kuutostien varrella sijaitseva Iloisen Pässin Maalaispuoti on palvellut asiakkaitaan jo 12 vuoden ajan. Yrittäjäpariskunta Terhi Torikka ja Niko Hälvä ovat tehneet määrätietoista työtä yhdistääkseen lähiruoan, paikallisuuden ja asiakaspalvelun. Viime aikoina he ovat uudistaneet yrityksensä energiajärjestelmiä Leader-rahoituksella.
Investointeja uusiutuvaan energiaan
Yrittäjät hakivat Leader-investointitukea energiatehokkuutta parantaviin hankintoihin. Puodin katolle asennettiin aurinkosähköjärjestelmä, lämmitysjärjestelmä päivitettiin ilmavesilämpöpumpulla ja vanhoja lämpöpattereita vaihdettiin energiatehokkaampiin malleihin.
”Hankinta hyödyttää paljon, kun asiakasvirrat painottuvat puodilla pääasiassa kesäkaudelle. Suuri osa kesän sähkönkulutuksesta on katettu aurinkopaneelien tuottamalla sähköllä. Lisäksi uusien pattereiden investointi pienentää kulutusta talvikaudella, sillä ne ovat energiatehokkaammat kuin entiset,” kertoo Terhi Torikka.
Projektin tavoitteena oli vähentää sähkönkulutusta ja samalla pienentää yrityksen kuluja, erityisesti kesän ja talven vaihtelevissa tarpeissa.
Leader-tuki kannustaa investointeihin
Terhi Torikka suosittelee Leader-tukien hyödyntämistä myös muille yrittäjille:
”Tukea kannattaa hakea erityisesti investointeihin, jotka tuottavat taloudellista hyötyä. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää tätä mahdollisuutta.”
Yrittäjien mukaan hakeminen oli kohtuullisen helppoa, ja paikallisesta Leader-toimistosta sai asiantuntevaa apua aina tarvittaessa.
Iloisen Pässin juuret paikallisuudessa
Iloisen Pässin Maalaispuoti toimii vanhassa kyläkaupassa ja nojaa vahvasti lähiruoan ja paikallisten tuotteiden tarjontaan. Yritys tekee yhteistyötä noin 70–80 pienyrittäjän kanssa, joiden raaka-aineita ja tuotteita he käyttävät tai myyvät jälleen asiakkailleen. Puoti työllistää myös yhden vakituisen työntekijän ympäri vuoden ja sesonkiaikana kausityöntekijöitä.
Leader-tuella elinvoimaa yritystoimintaan
Leader-investointitukea voivat hakea erityisesti maaseudulla toimivat yritykset. Tuki voi kattaa 30–40 % investointien kokonaiskustannuksista, ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi:
- Energiatehokkuusinvestointeihin, kuten aurinkoenergiaan (harvaanasutulla maaseudulla sijaitsevat yritykset)
- Aineettomat investoinnit, esim. ohjelmistot, patentit, valmistusoikeudet
- Investointeihin, kuten koneisiin ja laitteisiin
Tukimuotoja on tarjolla monipuolisesti, ja ne voivat tarjota lisäresursseja juuri oikeaan aikaan. Jos yritykselläsi on kehittämisidea tai suunnittelet investointia, kannattaa olla yhteydessä Leader-neuvojaamme Maarettiin.