Blogikirjoituksia

Ruokahävikistä herkkua

Vastuulliset valinnat ja kohtuullisuus

Kuluta kohtuullisesti ja valitse viisaasti. Syömällä ravitsemussuositusten mukaisesti teet hyvää itsellesi ja luonnolle. Terveellinen ja ilmastoystävällinen ruoka ovat hyvä valinta ja yksi keino kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiseen. Omilla valinnoilla voit vaikuttaa ja valitsemalla viisaasti voit pienentää omaa hiilijalanjälkeä. Ota lautaselle vain sen verran kuin jaksat syödä, pois heitetty ruoka rasittaa ympäristöä turhaan. Noin viidennes kuluttajien ympäristövaikutuksista syntyy ruoasta. Suomalaiset heittävät syömäkelpoista ruokaa roskiin noin 120-160 miljoonaa kiloa vuodessa. Vastuullinen kokkaaja syö energiatarpeen mukaan ravitsevaa ruokaa ja valitsee kotimaista, vähentää lihan käyttöä sekä suosii satokausikasviksia ja kotimaista villikalaa. Huomaa, että pavut, linssit, herneet, pähkinät ja siemenet ovat hyviä kasviproteiinin lähteitä. Muista hyödyntää luonnonmarjat, sienet ja riistaliha.

Vaihtamalla riisin kotimaiseen perunaan tai ohraan teet vastuullisemman valinnan. Tutki ja tarkastele tuotteiden pakkausmerkintöjä, pakkausmerkintöjen avulla teet parempia valintoja ja erota parasta ennen merkintä ja viimeinen käyttöpäivä -merkintä. Me suomalaiset juomme paljon kahvia, myös kahvin juonnissa tulee muistaa kohtuullisuus ja huomioida, että kahvia keitetään vain sen verran kuin sitä juodaan. Jos kaadat 1 dl kahvia päivässä viemäriin, näin toimimalla kahvista syntyneen hävikin määrä on vuodessa 36,5 litraa. Hävikin vähentäminen on helppo tapa alentaa ruoan ilmastovaikutuksia ja hävikin välttäminen on oikea ekoteko! Painamalla linkkiä voit tutustua siihen, kuinka voit vähentää ruokahävikkiäsi. Hävikkiruokaa vastaan

 

Suunnittele ja säilytä oikein

Suunnittelu on oleellinen osa ruoan ympäristökuorman vähentämiseen. Suunnittele ostokset hyvin ja unohda heräteostokset, näin toimimalla ehkäiset ruokahävikin syntyä ja säästät rahaa. Tutki mitä kaapeissa jo on, ennen kuin ostat uutta. Käytä aina ensin avatut ja vanhemmat pakkaukset ja järjestä jääkaappi, kuiva-ainekaappi ja pakastin siten, että vanhemmat ovat edessä ja uudemmat ovat takana. Kauppalistan avulla teet valintoja tarpeen mukaan.

Unohda kauniit hedelmäasetelmat ja osta vain sen verran kuin syöt. Voit ostaa myös käyriä kurkkuja ja ne eivät päädy turhaan hävikkiin. Huolehdi ostamastasi ruoasta ja säilytä ne oikein. Muista jäähdyttää ruoat ennen kuin laitat ruoan jääkaappiin, älä auo kylmälaitteiden ovia turhaan. Säädä sopivat lämpötilat jääkaappiin ja pakastimeen, jääkaapin lämpötilan tulisi olla +2 - +6 celsius astetta ja pakastimen -18 celsius astetta.

 Blogitekstin on tuottanut Etelä-Karjalan Martat ry:n hankeasiantuntija Minna Paajanen, Kestävästi Kaakossa -hankkeesta

 

Kestävästi Kaakossa -hanke

Kestävästi Kaakossa -hanke on Etelä-Karjalan Marttojen ja Kymenlaakson Marttojen yhteinen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen maaseuturahaston rahoittama hanke. Tavoitteena on kestävän kehityksen, kiertotalouden ja resurssiviisauden näkökulmien parempi huomioiminen ruoanvalmistuksessa, jätteiden lajittelussa, siivouksessa ja tapahtumien järjestämisessä hankkeen toimintaan osallistuvien henkilöiden yrityksissä, kotitalouksissa, työpaikoilla sekä harrastusryhmissä. Kannustetaan ihmisiä ruokahävikin vähentämiseen ja lisätään jätteiden ja poistotekstiilien kierrättämiseen liittyvää osaamista.

Tutustu hankkeessa tuotettuun kestävän arjen videoon: Kestävästi Kaakossa -hanke - Neuvoja kestävään arkeen

 

Lue lisää ruokavinkkejä Marttojen kotisivuilta.

www.martat.fi/marttakkoulu/ruoka/kestava-ruoka

www.martat.fi/marttakoulu/kestava-arki

Lisätietoja ruokahävikistä: 

www.saasyoda.fi

Lue koko juttu

Risuhommiin ekologisella otteella

Meidän maatilallamme syntyy erilaista raivausjätettä vuosittain mm. pajukoiden raivauksesta, omenapuiden trimmaamisesta ja muusta metsikön raivaustyöstä. Risukkoa syntyy paljon myös muille kotitalouksille ja kunnille puutarhan hoitotöistä, raivaushommista, sekä trimmaustöistä. Risujen hävitys osaa olla haasteellisempi homma; kaikilla ei ole tilaa maatilatalouksien tapaan jättää risuja kasalleen kuivahtamaan ja odottamaan mm. polttamista tai muuta jatkokäyttöä, vaan jäte on vietävä hyödyksi- asemalle. Kuvitellapa tilannetta, jossa saisi hyödynnettyä risut vaivatta uusiokäyttöön. Meillä päästiinkin kokeilemaan risujen hävittämistä niin, että niistä on hyötyä myös jatkossa. Biohiiletyksessä risuista poltetaan hiiltä, mikä on monikäyttöinen aine, vaikka maanparannukseen!

Lue koko juttu

Rantojen ruovikot, riesasta riemuksi

Voihan veljet, nyt on juuri täydellinen sää lähteä kalalle! Pakkaan mukaani vieheet, sekä vavat ja suuntaan kohti rantaa. Rantaruovikko on vaan riehaantunut kasvuunsa kesän edetessä – hyvä että löydän enää venettäkään kaislikon seasta. Rantapöhelikössä pesivät sadat ja tuhannet hyönteiset löytävät pian luokseni, kun valmistelen venettä vesille. Tämä on pitkähermoisen hommaa. Saattojoukkueenani vesille lähtiessä toimivat massiiviset itikkaparvet, kun yritän airolla lykkiä venettä järviruokokasvustojen läpi avarammille vesille. En voi kun miettiä, että mitä hyötyä järvenrannasta on omalla tontilla, jos yhdellekin kalareissulle lähtö alkaa olla näin vaivalloista. Miten ylipäänsä rannat voivat räjähtää tällaiseen kasvuun?

Lue koko juttu

Voisko meillä olla talkoot?

Niitetyn heinän tuoksu ja paarman purema. Hiki virtaa korjatessani kanttipaaleja heinäpellolta traktorin peräkärryyn. Heinä on pistellyt ihooni verestäviä haavoja ja auringon porotuksessa hikipisara valahtaa haavoihin, vitsit kun kirveltää. Silti se heinäkuinen ilta heinätalkoissa oli yksi kauneimmista ja hauskimmista päivistä koko kesässä. Se oli iloa, naurua ja reipasta työntekoa, jossa saatiin nopeasti paljon aikaan. Parasta siinä oli, että tiesin avustani olevan apua ja hyötyä muille. Tälle auttamisperiaatteelle perustuu meidän suomalainen talkookulttuurimme.

Lue koko juttu

Mitä haittakasvit ovat?

Olethan sinäkin nähnyt kesäisin tienpientareilla violetin ja vaaleanpunaisen sävyissä kukkivia näyttäviä lupiineja? Tai rannoilla ja tienpientareilla komeilevaa punertavaa viisiterälehtistä kurtturuusua? Oletko kenties ihmetellyt suurta ja komeaa jättipalsamia, joka kukintonsa lopuksi sinkoaa siemenensä maastoon? Jos olet, niin silloin olet törmännyt muutamiin alueemme haitallisimpiin vieraslajeihin. Kaikki haitalliset vieraslajit eivät välttämättä näytä ulkoapäin paholaisilta.

Lue koko juttu

Uutta energiaa Etelä-Karjalan kyliin!

Matkatessani aamulla töihin näen kuntakeskuksessa reilun joukon ikääntynyttä väkeä odottamassa kaupan ovien aukeamista tai pitämässä aamukokoustaan. Iltapäivällä ajaessani töistä pois saatan nähdä vilaukselta muutaman nuoren ajamassa pyörillään tai viettämässä aikaa kylällä.

Lue koko juttu

Ota yhteyttä
    • Yhteystiedot

      Parikkalantie 45,
      59100 Parikkala
      Ma – Pe: 9:00 – 15:00
      Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
      Katso kaikki yhteystiedot

    • Liity jäseneksi

      Täytä jäsenlomake

      Seuraa myös

      Facebookissa