Hankkeet 2014-2020

Etelä-Karjalan Kärki-Leader ry:n kansainväliset hankkeet:

NatGeo Keltaiset kehykset Vihreällä vyöhykkeellä - Living on the Edge, Yellow frames on Finnish Green Belt

Hankkeen tavoitteina on luoda Keltaisia kehyksiä hyödyntävä, kolmessa maassa eri alueilla muodostuva reittien kokonaisuus vähemmän tunnettujen luontokohteiden ympärille. Hanke lisää kansainvälisten ja kansallisten vierailijoiden lukumäärää keltaisten kehysten alueella. Hanke vahvistaa asukkaiden ja toimijoiden paikallisidentiteettiä sekä nostaa esiin sekä identifioi alueellisia luonto- ja kulttuuriarvoja. Hankkeessa pyritään löytämään innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja luonnossa liikkumisen ja luontomatkailun edistämiseen, sekä luomaan vahvempia yhteistyöverkostoja.

Toimenpiteinä ovat paikallisten aktivoiminen kehysten sijoituspaikan löytämiseksi ja pystyttämiseksi, sekä yhteistyöverkostojen luominen niin paikallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Yhteistyökumppaneina ovat leader ryhmät Virosta ja Pohjois- Irlannista.

Hanketta hallinnoi Leader Sepra ry.

Hankkeen toteutusaika: 01.07.2018 - 31.12.2020

Kokonaiskustannukset: 32 000€

Rahoittava viranomainen: Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Rahoitus: Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto

JoIN – Job, Innovation and Networking in rural area - kansainvälinen yhteistyöhanke

Tavoitteet:

  • Tukea ylisukupolvista verkostoitumista, luoda parempia työllistymismahdollisuuksia maaseudulla ja kehittää paikallistaloutta
  • Edistää nuorten työllistymistä ja turismia harva-asutus alueilla verkostoitumisen kautta
  • Vahvistaa ja luoda paikallisia ja ylikansallisia verkostoja

Yhteistyötahot: GAL Garda Valsabbia- Italia, GAL Valle Seriana e dei Laghi bergamaschi- Italia, GAL Valle Brembana- Italia, Castangniccia mare e monti- Italia, Consorci GAL - Alt Urgell - Cerdanya- Espanja, GAL Haute Provence Luberon - Ranska, Communaute de communes- Italia + muut yhteistyö & rahoitustahot Italiasta.  

SEIC2- 2nd generation- for improved sustainable livelihoods in countryside- hanke

Tavoitteet:

  • Kansainvälisen hankkeen tavoitteena on edistää alueen pienten maaseutuyrittäjien ja maaseudulla toimivien yhdistysten toimintavalmiuksia alueen elinvoimaisuuden edistämiseksi ja erityisesti yhdessä
  • Toiminnalla edistetään osallistujien mahdollisuuksia kehittää yritystoimintaansa sekä alueen palvelutarjontaa, yhtä lailla kuin kansainvälistä osaamista
  • Hankkeella tuetaan toimijoiden kansainvälistymistä yhteistyössä eri alueiden toimijoiden kanssa sekä rakennetaan kumppanuuksia yli valtakunnan rajojen Viroon sekä Latviaan.

Yhteistyötahot: Lag East-Harju Partnership Ngo – Viro, Leader Sepra  - Suomi, Leader Länsi-Saimaa Ngo – Suomi, Pohjois-Kymen Kasvu Ngo – Suomi, Leader Viisari – Suomi, Lag Development Centre Ngo – Viro, Rural Partnership "Lielupe" – Latvia

 

Liitteenä tietotauluja Kärki-Leaderin rahoittamista hankkeista.

Ota yhteyttä
    • Yhteystiedot

      Parikkalantie 45,
      59100 Parikkala
      Ma – Pe: 9:00 – 15:00
      Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
      Katso kaikki yhteystiedot

    • Liity jäseneksi

      Täytä jäsenlomake

      Seuraa myös

      Facebookissa